Nautamainen päivä

Heti alkuun kuvassa päivän aihe, olin siis kerrankin ilman koiraa opiskelemassa, aiheena karjan käsittely. Kurssi pidettiin Kemiön Brusabyssä, Axxellin koulutilalla. Tila on koululle ostettu vanha maatila, jonka tilanhoitajana toimii Leila Waren. Maatila on Suomen vanhimpia kylmäpihattoja, joka toimii sellaisena edelleen. Tilalla ollaan siirrytty luomuun maanviljelyksessä ja toiveena on siirtyä luomuun myös karjankasvatuksen puolella kokonaan tänä tai seuraavana vuonna. Eläinten lukumääriä ja tuottavuuksia en muista, niistä kiinnostuneet saanevat tiedot tarvittaessa Leilalta.

Kurssin kouluttajana toimi Kaisa Hilska, aiheina tällä kertaa lehmän lukeminen, siihen liittyvä havainnointi ja niiden kirjaaminen, lehmän aistit, karjan siirtäminen, käsittely ja sen opettaminen, eläinten kouluttaminen operantisti, naudan liikuttaminen minimipaineella ja sen poistamisella sekä siihen opettaminen. Lisäksi päivän aikana tuli useita käytännön tehtäviä, joista hauskinta oli mun mielestä vasikoiden naksuttimeen ehdollistaminen, tämän avulla riimun pukeminen sekä taluttamiseen totuttaminen. Osalla ryhmistä oli tehtävänä myös kosketuskohteen opettaminen.

Kurssilla porukka oli tottuneita karjatilallisia ja sitten muutama enemmän kouluttamiseen kuin käsittelyyn harjaantunut sekä lisäksi tilalla työskentelevä karjanhoitaja.

Itse lähdin kurssille koska muutaman kerran ollaan jo paimennettu Nasan kanssa lehmiä ja olisi hyvä ymmärtää niiden käyttäytymistä paremmin eläinten paremman käsittelyn takaamiseksi sekä oman työturvallisuudenkin takia, tollainen 600 kiloinen itikka kun päättää lähteä tangentin suuntaan paimentajan tai koiran tai muun käsittelijän virhearvion takia, ei jälki ole koskaan kaunista. Menee läpi vaikka tiiliseinästä.

Kaisa jakoi meidät pareiksi siten että kokemusta ja koulutustaustaa olisi jokaisessa parivaljakossa, sain parikseni Sadun jolla on iso karjatila jolla paimenkoiriensa (kelpejä ja koolieita) avulla hoitaa elukat päivittäin. Seuraavassa kuvassa meidän innokas koulutettava, hieman säheltävä ja olisi mielellään leikkinyt myös kouluttajilla, mutta asettui kun opittiin käyttämään emojen elekieltä. Oli hyvä koulutettava, eli siis ahne ja innokas, rupesi nopeasti tarjoamaan asioita ja oli yhteistyökykyinen.

Ulkona sitten tehtiin lastaamisharjoituksia kahdella eri tavalla ja otettiin aikaa kumpi oli nopeampi ja mietittiin eläinten stressitasoa lastaamisen aikana. Kaisa kävi läpi lastaamisessa yleisimmät virheet ja miten niitä aiheutetaan sekä näytti konkreettisesti miten minimipaineen käyttöä ja sen poistamista käytetään oikein lastaamisessa. Tässä tuli yllätyksenä myös itselle miten yksinkertaisella tavalla lehmät saadaan ihan itse kävelemään lastausautoon kunhan annetaan niille aikaa, ja ei missään nimessä luoda painetta itse auton läheisyyteen, ainoastaan pidetään vasikat auton läheisyydessä siten että luonnollinen uteliaisuus voittaa ja annetaan niille mahdollisuus tutkia ramppi, sen rakenteet, mahdolliset kynnys ja muut rajapaikat sekä valojen ja varjojen muodostamat mahdolliset jännät paikat.

Kuvassa valmiina oppilaat, niin ihmiset kuin vasikat. Kaisa painotti päivän aikana useaan kertaan että kun harjoitellaan paimentamista tai eläinten siirtämistä koiran tai ihmisen avulla niin aina on kaksi tai kolme eläintä jotka oppivat koko ajan, paimennettava eläin, koira ja ihminen. Kaikkien oppiminen tulee siis ottaa huomioon suunnitellessa koulutusta tai valmistellessa koulutuspaikkaa.

Hämärä päivä ja kuvaajan onneton taso, joten valitettavasti kuvat eivät tämän parempia ole. Välillä piti käydä mammojen luona kun sieltä kävi käsky.

Eläimen luontaista uteliaisuutta.. Mikä toi on?? Jotain syötävää kenties?

Painetta .. ja sen poistoa. Tässä näkyy hyvin miten paine on vain vasikoihin jotka ovat poispäin trailerista, paine ei saa kohdistua eläimiin jotka ovat trailerin lähellä. Herkkää touhua.



Yks söpistelykuva väliin. Ja sitten, hei mennääks kaverit tänne?

Loppuun vielä vaihtoehtona kosketuskohteen avulla vasikan kuljettaminen. Rampilla piti myös antaa aikaa tutkia alustaa ja niitä rajoja.

Harjoituksen jälkeen vasikoilta riisuttiin riimut kuljetusautossa ja kouluttajat tulivat pois, vasikat jäivät hengaamaan ja tutkimaan traileria.

Leila oli itse innoissaan koulutuksesta ja he tulevat itse kouluttamaan samat taidot kaikille oppilaille ja harjoittelijoille sekä lomittajille jotka karjaa käsittelevät. Eläinten kokema stressi pienenee kun käsittely on johdonmukaista ja eläintä kunnioittavaa, tuottavuus sekä eläinten hyvinvointi paranee.

Oli mielenkiintoinen ja hauska päivä, taas vähän viisaampana kaikenlaisten eläinten käsittelyssä!

Projektin alku

Koiran kanssa ollaan hyvässä vaiheessa, nenätyöt toimivat ja ollaan koulutuksellisesti ikää vastaavalla tasolla, tai jopa hieman paremmalla puolella. Jälki saa olla jo vaativaa, vanhaa, vaikeaa, kaupungissa tai missä vaan, homma toimii.

Haussa koira on pääosin hanskassa, lukee liikettä, etenee itsenäisesti, toimii ja irtoaa. Haussa ilmaisun rakentaminen jäi kesken kun luulin että sen voi treenata samoin kun malikan, no ei voinut. Oppia ikä kaikki ja uus yritys. Ongelmaksi muodostui vain se etten osannut jatkaa riittävän nopeasti vaikeuttaen, ajattelin että jätetään ilmaisu tauolle kun se oli hyvää, mutta lyhyttä. Pyh, ei näin. Nyt siis haetaan ilmaisuun pituutta ja samalla yleistetään.

Tottiksessa sama ongelma kun ilmaisun kanssa, en ymmärtänyt että kriteeriksi pitää ottaa ainoastaan kesto esim seuraamiseen jo heti alusta joten nyt rakennellaan seuruuta vähän kuin uudelleen. Muuten homma toimii melko hyvin, lähinnä pitäisi yleistellä eri kentillä ja ihmismääriä saada paljon häiriöksi.

Tavoitteena olisi tämän vuoden puolelle Bh ja korkattua joko haku tai jälkikoe. Kattotaan saako ohjaaja itsensä kuosiin ja reenattua muuallakin kuin kotona.

Viime syksyllä otimme osaa möllijälkiskaboihin, jotka menivät odotettua paremmin. Tosin siellä sai häröillä ja oli mukava porukka niin ei niitä oikein kisoiksi osannut mieltääkään.

Otimme ja lätkäisimme perheelle pikku rojektin, joka tulee viemään aikaa seuraavat ..öö.. 10 vuotta, joten välillä jää reenit ja reissut vähille projektin takia. Julkistetaan nyt tässä että Projekti Melukylä on maallemuuton ja unelmien yhdistämisprojekti, meille kaikille.

Nimen Melukylä antoi arkkitehtimme sen jälkeen kun hän oli vasta reilun tunnin meidät tuntenut. Joten ihan kohtalainen ihmistuntija hänkin. Nimi Melukylä sopii kuin nyrkki silmään joten se jäi, ja siltä on tässä tontilla möyriessä ihan konkreettisestikin kuulostanut, kun traktori mäyhää entistä pihamaata rikki, moottorisaha laulaa, ilmassa on juhlan lisäksi myös aimo annos savua kun kaikki sallittu palaa risujen kanssa savuna ilmaan. Lapsia on siinä viidestä kahdeksaan leikkimässä vanhassa omenapuutarhassa, seikkailemassa metsässä tai kiipeilemässä vanhoissa koivuissa. Pyromaanin virkaa hoitaa anoppini, hyvin rakas sellainen, joka omaa hienoja taitoja joista ehdottomasti tähän saakka paljastuneista kunnioitettavin on tulen sytyttäminen ja sen ylläpito, vaikka poltettavana ei olekaan pelkkää kuivaa polttopuuta. Ensimmäisellä kerralla kun piti laittaa tuleen suurehko (valtava) risukasa, niin siitä se vaan näytti miniälle mistä kana pissii ja miten tällaista kasaa poltetaan.

Appiukon pääasiallisena työkaluna on moottorisaha, joten hän toimii metsurina. Tietää vanhana metsämiehenä miten ja mihin suuntaan ja millä luonteella meinaa puut kaatua. Kaataa ja pätkii, karsii oksat, keskustelee ja kuuntelee mitä hulluja toiveita sillä miniällä taas olisi ja perustelee jos on ajateltu huti.

Tähän saakka on aloiteltu vähän sitä sun tätä siivua projektista tontilla. Yritetään tehdä asiat vuodenkierron mukaan, sillon kun ne kuuluu tehdä ja kun on mahdollista. Esimerkkinä pellot, pyysin Havsgårdenista Markun käymään, hänellä kun tota kokemusta on pelloista. Hän katseli ja kuunteli ja kertoi suunnitelman, ensin murskataan pelloilta kasvusto joka oli lähinnä rikkaruohoja ja pieniä puiden alkuja, ei sentään vesakkoa vielä. Sitten kynnettiin pieni ala jolla pääsen toteuttamaan itseäni perunanviljelyn merkeissä. Keväällä sitten äestetään, ja katsotaan mitä pellot siitä tykkäävät.

Talojen tyhjentäminen on hyvällä mallilla, vielä viimeistä hienosäätöä, siitä joskus toiste lisää juttua.
Maakellari pitää huoltaa, omenapuut leikata, puita harventaa, kaivaa maasta sinne haudatut roskat, laittaa tiet uusiksi, kaivaa ojat kuntoon ja niin edelleen ja edelleen. Puhumattakaan talon ja siihen liittyvien järjestelmien ja lupakäsittelyiden ym viidakosta. Pikkuhiljaa tässä mennään, eipä hätää.

Kolme  päivää pidettiin talkoita ja saatiin taloja tyhjättyä, puita karsittua ja hellat purettua. Hyvin etenee vaikka listaa voisi jatkaa vielä loputtomiin.

Olen yrittänyt sukulaisten pimittämispuuhista huolimatta säästää paljon sellaista mistä voi jotain tehdä myöhemmin, missä on tilan historiaa ja tapoja nähtävillä, mistä voi joku toinen sen kirpputorilta löydettyään nauttia. Eli tavaraa, astioita, valokuvia, kirjeitä, tauluja, maataloustyökaluja. Tilalla on vanha varasto joka on melkein kuiva ja suht siistiksi sen siivosin, sinne on säilötty kunnostettavia asioita, osan olen tuonut kotiin ja kunnostanut, pessyt ja arkistoinut.

Tällainen pieni katsaus lähtötilanteeseen, jatkamme projektia suunnitellen ja unelmoiden, tervetuloa mukaan!