Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

maanantai 31. joulukuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Elämä on yllättänyt, kiireellä, positiivisuudella, uudella perheenjäsenellä, uusilla tutuilla ja uusilla ystävillä. Lupauksia, haasteita ( yksi viiva tukkimiehenkirjanpitoon, Jenny ja Perttu!) ja jotenkin jännää kaikkea kivaa tulossa.

Ehkä nää ylläolevat on riittävä syy, etten ole vaan saanut aikaiseksi kirjottaa tänne kuulumisia. Pennut syntyivät, minä onnellinen sain olla katsomassa ja avustamassa. Suuri kiitos huipputyöharjoittelupaikalle / kasvattajalle / uudelle ystävälle, Kaisalle, siitä niin luonnollisesta mutta mulle isosta ja uudesta kokemuksesta minkä synnytyksen ihme on. Itse oon synnyttänyt, mutta enpä ole kenenkään sitä livenä nähnyt aiemmin tekevän..

Synnytyksessä sattui ja tapahtui, hyvin normaaleja asioita, mutta mulle mieleenpainuvia. Paras muisto jäi ehdottomasti yhden pennun kiikuttamisesta pikaisesti eläinlääkärille paikattavaksi vaan muutama minuutti syntymän jälkeen. Tuohon pentuun jäi syvä kiintymyssuhde ja toivoin pitkään että se olisi ollut minulle se oikea pentu. Kutsuin pentua Napaksi, sillä napa siltä paikattiin. Kennelnimeksi pentu sai huikean Napapiirin Sankari nimen, jota nykyisen omistajan vakuutusyhtiön tätien on huomattavan vaikea tavata oikeaksi papereihin. Ominaisuudet ja mun toiveet ei oikein kohdanneet Napan kohdalla ja Kaisan sekä pentutestaajan suosituksesta päädyttiin ratkaisuun että meille tuli Kelmi Nils Holgersson. Lennokkaasta nimestä huolimatta, tyyppi oli tasaisin ja ehkäpä rauhallisin uroksista.

Nils sai uudeksi nimeksi Nasa, ja space monster aiheessa pysyttiin heti ekasta päivästä lähtien. Tyyppi oli sitä mieltä että heippa, mä lähen meneen, katellaan! En oikein meinannut uskoa että heti siinä pitäisi keskustella kysymys luoksetulemisesta, mutta niin vaan sitten tehtiin. Ja taas maine vaan kasvoi naapurustossa, kun ihminen "huutaa" pienelle pennulle. Huoh.

Nyt pennut on jo isompia, ainakin meillä alkava mörkökausi ja pienet ison pojan elkeet tekevät tuloaan. Opettelua on vaatinut taas uuden rodun omat piirteet sekä juuri tämän tyypin kanssa toimiminen. Nasa on alusta asti ollut hyvin rauhallinen autossa, jäänyt hyvin yksin kotiin, ollut rentona ja iloisena uusissa tilanteissa sekä on hyvin sosiaalinen ihmisiä ja toisia koiria kohtaan. Kiitos Kaisan lauman, osaa Nasa leikkiä niin pienten kuin isojenkin koirien kanssa.

Ollaan pääasiassa treenattu nenähommia, uusia paikkoja ja alustoja sekä pientä tottistelua kotona, pihalla ja duunissa.
Nenähommista aloitettiin jäljellä ja ihmisten etsimisellä tuulen avulla. Ruokaa etsittiin kaikista mahdollisista paikoista, sitten siirryttiin ruokaan jotka olivat purkeissa ja sitten vaihdettiin esineisiin. Tiedän että tämä tyyli aiheuttaa keskusteluja, mutta olen itse kokenut sen koiralle hyväksi tavaksi käyttää ruokailuhetket hyödyksi sekä avata nenää eri paikoissa. Eikä haittaa ole heti alusta lähtien tulevasta primäärivahvisteesta nenätyön palkkanakaan.
Paimentamassa ollaan käyty huikeat kaksi tai kolme kertaa, Nasu oli hyvä, mä säädin kaikkee kummallista. Ja aksaa ollaan kerran käyty testaamassa, kivaa oli!

Tästä pääsemmekin kivasti 3 kk työn skippaamalla tähän päivään ja tän päivän reeneihin. Ensin taiteiltiin jännissä portaissa veneessä, odottelin ihan rauhassa että meinaako poika uskaltaa vai ei ja sitten vähän autoin tukemalla takajalkojen takaa ja kaulapannasta (valjaat ei nyt vaan sattuneet olemaan päällä..). Kuljin siis itse takaperin portaita alaspäin ja koira etuperin. Päästiin alas ja ihmeteltiin hetki outoja hajuja ja suhinoita konehuoneessa.
Illalla sitten lähdettiin katsomaan raketteja. Joo, tiedän että moni ihmettelee miksi se koira muka kattoo raketteja. Itse koen asian niin että kun koira on porukassa mukana ja saa tutustua rakettien paukutteluun matkan päästä, sitä koko ajan iltaruoalla syöttäen, on se turvallisempaa kun jättää koira yksin kotiin eikä tiedä mitä siinä naapurissa paukutellaan. Oltiin siis tuossa lähirannalla, mikä on kiva paikka kun kaikki ampuu raketit samassa kohdassa ja näinollen pääsee perääntymään paikalta jos siltä tuntuu. Koiran reaktio raketteihin oli lähinnä sama kun muihin taivaalla tapahtuviin asioihin. Kato, tuol on valo, ja poks jaaha. Mammalla tais olla herkkuu?? Kaksi kertaa hätkähti paukuista heti aluksi, kuitenkaan tassut ei liikkuneet paikaltaan eikä katse kääntynyt, joten eipä tainnu tyyppiä häiritä.

Uudelle vuodelle odotetaan innolla Hajuseminaaria, tunnistusjäljestyskurssia, lisää hakua, paimennusta ja aksaa. Ja jälkeä tietty, mun lempparia! Kaikkea silleen sopivasti.

Tähän loppuun söpö kuva, kuten aiheeseen kuuluu. Häpi nuu jier!