Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Omavaraisuutta, osa 3



Viimeksi oli puhetta hankinnoista. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja kaivelin laatikoista tämän malliksi saamani kiilasetin. Laitoin kuvan tutulle sepälle ja hän oli sitä mieltä että vastaavien kiilojen teko onnistuu. 

Kun kelit alkoivat vähän lämpenemään, saatiin sovittua päivä milloin menen sepän oppiin. Kelien lämpeneminen on relevanttia sillä pajalla ei ole lainkaan lämmitystä. Aamulla lähtiessäni oli pakkasta -10 astetta, mutta päivällä oli enää pari astetta joten tarettiin hyvin pajalla. Tai no, mulla oli lähinnä hiki koko ajan.

Tämän mallina olevan kiilasetin sain Kymen Graniten miehiltä, porasivat 18 mm kiviterällä, 10 cm syviä holeja kiviin ja sitten pienemmät siivet / olakkeet reikään ja kiila perään. Vuorotellen kiiloja naputtelemalla kivi halkesi nätisti oikeasta kohdasta. Mielenkiinnolla odotan miten sama onnistuu multa.



Sepän paja sijaitsee Raaseporin Prästkullassa, pajarakennus kuuluu kartanolle edelleen. Prästkullan kartano tunnetaan keskiajalta asti ja voin kertoa että pajassa huokuu historia enemmän kuin elävänä. 

Työkaverini kysyi missä olen tutustunut Hansiin, piti oikein miettiä ja loppujen lopuksi olen kai tutustunut häneen tilaustöiden kautta. Silloin tällöin ohi ajaessani aina pysähdyn juttelemaan ja tuntuu kuin oltaisiin tunnettu aina. 



Seppä oli valmistellut hommia etukäteen leikkaamalla sopivaksi katsomastaan romusta kiilan mallisia kappaleita. En enää muista mitä metallia kiilat on, mutta jotain erittäin kovaa metallia. 

Kuvassa reunoilla näkyy lyhyempiä kappaleita, jotka on halkaistu pyöreästä metallitangosta ja pätkitty oikeaan mittaan. Näitä lyhkäisempiä siipiä pääsin itse takomaan. 


Ahjossa odotti jo hiilet kuumana. 


Hans näyttää mallia, tuosta ensin reunoista vähän ja sitten tasoitat ja sitten vaan käännetään pää. Helpoltahan se näytti kun ammattilainen tekee..


Ensimmäinen vasemmalta on se mallikappale ja loput jonossa mun yritelmiä. Ensimmäiset oli tietysti hankalia ja yritin koko ajan taivuttaa väärää puolta mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujumaan ja sain työskennellä ilman valvontaa.  


Parasta tällaisissa projekteissa on aina ehdottomasti uuden opettelu. Oppimisen takaa parhaiten hyvä opettaja ja nyt oli kyllä hyvä opettaja neuvomassa. Pidettiin päivän aikana pari evästaukoa, jotka tulivat todella tarpeeseen. Pää sauhuten yritin omaksua neuvoja ja toimintatapoja mitä tehdään ja miten. Kuten aina käsitöiden ollessa kyseessä pitäisi tuntea materiaalit ja niiden erot sekä ominaisuudet. Näitä ei lähdetty sen tarkemmin perkaamaan, mutta kaikkia käytännön oppeja tuli reilusti. 

Kaikista hankalin osuus oli saada työstettävä kappale ahjoon sellaisessa kulmassa että sen sai pois nopeasti ja oikeassa kulmassa asetettua pihtien koloon siten että otetta ei tarvinnut enää korjata ennen takomista. Otteen tuli olla tukeva ettei kappale pääse kimpoamaan pihtien otteesta taottaessa. Ahjossa olevat hiilet paloivat eri tahtia ja siinä sitten yritin saada kappaleen sellaiseen kulmaan että se ei vajoa ja pysyy nätisti näkyvillä sen verran että pihdeillä saa kunnollisen, mutta ei liian syvän otteen. 

Taoin nelisen tuntia ja sitten tuli seinä vastaan. Viimeistä tehdessäni totesin että nyt ei kannata enää jatkaa, ei pysty keskittymään, ei jaksa enää fyysisestikään. Hans teki sitten viimeiset kolme valmiiksi ja oli pysäyttävää katsella kuinka nopeasti ja siististi homman voi tehdä. Aikaa ja hiiliä kului varmasti viisi kertaa vähemmän kuin minulla ja itse jouduin kuumentamaan raudan noin viisi kertaa per kappale ja Hans kuumensi yhden kappaleen vain kaksi kertaa. 

Tässä kuvassa siis alin on se malli ja loput minun ähräyksiäni. Kuten näkyy niin ylemmäs tullessa alkoi jo vähän sujua, ei enää niin kauheita klommoja ja kiemuroita. Yhden kappaleen melkein poltin kun jäätiin jotain siinä höpöttämään kesken kaiken, se näkyy keskivaiheilla vaaleampana ja reilusti ohkaisempana kuin muut. Enpä tiennyt sitäkään että metalli palaa kuin tähtisädetikku, olipa jännän näköinen. Onneksi Hans huomasi sen nopeasti ja sai kappaleen pelastettua tunkemalla sen tuhkan sekaan viilenemään. 



Tähän väliin on pakko kertoa mitä pajalla kävi. Minulla oli kuulosuojaimet ja suojalasit päässä. Kuulosuojaimet oli suurimman osan ajasta vain pään ympärillä, ei korvilla. Kuvista ei nyt näy miten valtava takka pajassa sijaitsi, mutta epäilen että sisämitat on 1,5 m x 1,5 m, koska minä olisin mahtunut sinne makoilemaan melkein miten päin vaan. Takassa on ahjo siten että sinne tarvitsee hieman kumartua takan yläreunuksen sisäpuolelle kun laittaa työstettävää kappaletta ahjoon lämpenemään. Takan yläreunus on minun päätäni noin parinkymmentä senttiä korkeammalla. Eli en siis voi siihen mitenkään osua. 

Joka tapauksessa siinä työn tuoksinassa tunsin kaksi erillistä kertaa kun päähäni, kuulosuojaimiin kopsahti jokin. Ei kovaa, mutta hyvin selvästi. Kaikki tietää miltä kuulostaa kun on kuulosuojaimet päässä ja jokin niihin osuu, se on ihan selkeä tunne. 
Koska työ oli kesken totesin vaan että oho, osuin siihen takan reunukseen. Koska kuulosuojaimet pysyi päässä niin en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Kunnes sitten tuli tauon aika ja seisoin samassa paikassa ja katselin ylöspäin kohti takanreunusta. Heiluttelin siinä päätäni ja totesin että en ole mitenkään voinut sinne osua, pituus ei riitä. 

Jäin miettimään asiaa, ja samalla Hans kysyy tykkäänkö kummituksista? No tottakai, onko jotain hyviä juttuja? Hans kertoi pari kertomusta pajasta ja kertoi muun muassa naapurin ihmetelleen kuinka seppä on ahkerana pajassaan keskellä yötä kun kuuluu kilkettä. Oli aamulla kysynyt että mitä oikein keskellä yötä siellä teki, niin Hans kertoi että ei siellä ole kukaan ollut. 

Tuli aika vahvasti olo että joku entisistä sepistä on käynyt minua päähän paukauttamassa, tein varmaan jotain väärin ja siitä piti sitten huomauttaa. :) 



Päivä oli mukava ja opettavainen, kiitos Tulentaika! Sain kivikiilat valmiiksi, nyt täytyy vielä katsoa jos löytyy sopiva kiviporanterä että pääsen kiviä kilkuttelemaan pienemmiksi. 

Vasta lähtiessäni kotiin ajamaan huomasin että peukaloista oli tunto poissa ja toinen oli mustelmilla. Tänään on sitten sormilihaksissa tuntunut että on jotain tullut tehtyäkin. Vasen kyynerpää on melkoisen arka yhdestä kohdasta, muuten on vain normaalia lihaskipua. Kyllä tietää taas tehneensä!

Kun tämä julkaistaan, on pääsiäinen jo ohi. Toivottavasti kaikilla oli mukava pääsiäisviikonloppu.

Tämä kirjoitus on osa omavaraisuus.orgin bloggaajien yhteispostaussarjaa. Pääset mukaan seuraamaan monen kirjoittajan omavaraisuussuunnitelmien toteutumista vuonna 2018. Uusi postaus tähän sarjaan tulee joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina. 













lauantai 3. maaliskuuta 2018

Omavaraisuus vuonna 2018 osa 2

Kasvimaaprojekti ei ole juurikaan edennyt, edes suunnitelmien asteella. Mietin kovasti jo kesää ja kevään puuhia ja tajusin että on vielä muutama hankinta tehtävänä ennen kevättä. Samalla hoksasin että nämä hankinnat liittyvät kyllä vahvasti omavaraisuuteen, joten ne saavat olla tämän kirjoituksen aiheena.

Ensimmäinen hankinta, kivikiilat ja kiviporanterä.

Tulevan hyötytarhan ja kompostinurkkauksen pohjoisreuna on tuulelle alttiina ja parkkipaikan vieressä. Taloa rakentaessa nostettiin myös tien korkoa vajaa metri eli parkkipaikan ja pellon välissä on siis melkoinen korkeusero. Tähän suunnittelin matalaa kivireunusta, joka toimisi parkkipaikan puolella selkeänä reunana josta ei vahingossakaan voi ajaa alas. Pellon puolella sama kivireunus toimisi tuulensuojana, toki täytyy pellon päähän istuttaa myös pari puuta ja muutama pensas tuulta hajottamaan.

Kivet on omasta takaa, ne otettiin talteen kun jouduttiin räjäyttämään kalliota talon tieltä. Harmittavasti kivet on sellaisia pienen henkilöauton kokoisia ja rekka-auton painoisia. Eli jollain niitä täytyisi saada pienittyä. Kun meille asennettiin kivijalkaa, katsoin hurmaantuneena kuinka kiviä halkaistiin poraamalla kiviin reiät ja sitten kilkuttelemalla kiiloilla kivet halki oikeasta kohdasta. Asentajia selkeästi huvitti mun innostus ja sain heiltä malliksi yhden kiilasetin. Mulla on videokin tästä, löytäisinköhän sen jostain.

Tarvitsen lisää kiiloja, joten soittelin tutulle sepälle ja sovittiin että menen hänen luokseen oppiin ja tekemään lisää näitä kivikiiloja. Pajalla ei ole lämmitystä joten odotellaan maaliskuun loppuun josko siellä jo tarkenisi.


Toinen hankinta, joustopiikkiäes.

Kun ostin traktorin, sain mukana myös rullaäkeen. Pottumaata äestäessäni huomasin ettei sillä kovin sileää pintaa tehdä ja serkkuni kertoi että kannattaa hankkia joustopiikkiäes. Aika monta puhelua myöhemmin olen tullut samaan lopputulokseen, joustopiikkiäes täytyy saada. Ja sitäpaitsi, koskaan ei voi olla liikaa työkaluja ja ruostuvia maatalouskoneita pellon laidalla!


Kolmas on ruohonleikkuriin kerääjä.

Käytän ruohosilppua kasvimaalla katteena. Ruohonleikkuuta on melko paljon, vaikka suurin osa tontista onkin luonnontilassa eikä näin ollen hoideta ruohoa leikkaamalla. Ruohosilppua tarvitaan aika paljon joten olisi kätevää jos saisi kerättyä ruohosilpun samalla kun nurtsi leikataan. Haravointi on kivaa, mutta siihen menee niin järjettömästi aikaa.


Neljäntenä hankintana on isohko projekti johon olen pikkuhiljaa hankkinut materiaaleja.

Ajattelin että olisipa kiva rakentaa hobittikanala. Eikös vaan, ihan selkeä juttu!
No jos vähän tarkennetaan niin pölkkysavikanala. Oikeasti on tarve tehdä toimivampi kanala, tällä hetkellä kanat asustaa vanhassa puuladossa.

Materiaaleja tarvitaan kaikenlaisia pölkkysavikanalaan. Pölkkyjä on omasta takaa, niinkuin polttopuutakin. Savea ja hiekkaa nousi maasta kun kaivettiin talolle paikkaa. Kaikki maa-ainekset laitettiin omiin kasoihinsa, niin niitä on helppo hyödyntää sitä mukaa kuin ideoita pulppuaa.
Sitä kiveä siis on edelleenkin, se vaan pitäisi pieniä sopiviksi palasiksi kanalan perustuksia varten.
Soraa pitää tilata.
Ruokoa saan varmasti käydä jostain keräämässä, se tai olki tulee saven sidosaineeksi.
Vettä on kaivossa. Jonkin verran puuta pitää käydä ostamassa, kattoa varten. Sekä jotain jyrsijöitä kestävää verkkoa alapohjaan. Talkoolaisia tietysti aina tarvitaan tällaisissa projekteissa, toivottavasti niitäkin löytyy jotka tulee mun kanssa leikkimään savella!

Talvikuukaudet käytän siis pääosin suunnitteluun, hankintojen tekoon ja tiedon keräämiseen eri aiheista. Sitten kun aloitetaan hommat, on helpompaa kun tietää mitä tekee ja kaikki tarvittava on kerätty etukäteen valmiiksi. Silloin saan myös mieheni helpommin mukaan, hän kun mielellään tekee, mutta välillä saattaa epäillä projektien järkevyyttä. =D

Talvista puuhaa kuvan ja videon muodossa, ulkona on ihanaa!






Tämä kirjoitus on osa omavaraisuus.orgin bloggaajien yhteispostaussarjaa. Pääset mukaan seuraamaan monen kirjoittajan omavaraisuussuunnitelmien toteutumista vuonna 2018. Uusi postaus tähän sarjaan tulee joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina.





tiistai 20. helmikuuta 2018

Kotimehu

Keskellä talvea mehun keittäminen tuntuu vähän hullulta, mutta rakentaminen rajoittaa ikävästi aikatauluja. Laitoin siis marjat kesällä pakkaseen ja nyt ruvettiin äidin kanssa marttailemaan.

Sitä ei aina tule ajatelleeksi miten monta pientä työvaihetta on mehun keittämisessä. Työvälineitä tarvitaan monenlaista, ja juuri niitä joita tarvitaan vain kerran vuodessa ja muuna aikana ne pitää säilyttää jossain järkevästi että ne taas löytää kun sen aika on.

Kaikkihan osaa mehua keittää ja jos ei, niin ohjeita löytyy netistä miljoona joten eikun keittelemään.

Kun mehumaija, marjat, 10 litran kattila, pienempi kattila veden lämmittämistä varten, kauha, maitokannu, malkki, teline kattilaa varten, pyyhe, sokerit, pari loitsua, atamoni, mitta, pihdit, puhtaat pullot, korkit, yksi mummo, kaksi paksua hanskaa, patalappuja, teippiä, tussi, yksi puuhella ja kamala kasa polttopuuta on käsillä, voi puuhastelu alkaa.

Aloitin kuitenkin tuhkien tyhjentämisellä ja puuhellaan tulen teolla. Sitten tein pojalle aamupuuron ja kävin kanalassa. Täytin yhden panoksen, eli mehumaijallisen ja soittelin mummon paikalle kun mehua oli lirittänyt melkein puoli kattilallista. Eilen tehtiin jo yksi satsi joten sain homman yksin käyntiin.



Mehua tuli yhteensä 18 pullollista, marjoina tällä kertaa puolet mustaviinimarjaa ja puolet punaviinimarjaa sekä ripaus vadelmaa. Ensin vähän arastelin puuhellalla mehun tekoa, koska tämä on ensimmäinen kerta tällä puuhellalla omassa kotona, mutta pakkohan se on joskus aloittaa. Hienosti se meni, puuhella on tämän talon ehdottomasti isoimpia ilon aiheita (mulle).

Ensimmäisen pullon vein ystävälleni kiitokseksi monojen lainasta, toivottavasti maistuu.
Laitan pulloihin maalarinteipin palaset, joissa lukee mitä mehu on ja milloin se on tehty. Kun pullot on viilenneet, ne pääsevät kellariin odottelemaan omaa vuoroaan. Meillä tätä kuluu paljon ja vielä paremmalta mehu maistuu kun se on itse tehtyä.



maanantai 19. helmikuuta 2018

Tremax osa kaks

Tremaxista on kyselty paljon ja lupasin laitella kuvia nyt kun aikaa on kulunut ensimmäisistä käsittelyistä vajaa vuosi.

Jätin käsittelemättä yhden seinän ja se onkin jo tummunut punaisemmaksi. Vaikea oli saada kuviin tätä eroa, koska matkaa on seinien välillä jonkin verran ja ikkunakin siellä häiriköi. Käsittelemätön seinä on siis tuolla vintillä. Keittiön seinä ja pilarit on käsitelty tremaxilla ja mielestäni hirren väri on pysynyt hyvin ja puu on edelleen kauniin vaalea. Oma kauneutensa on tietysti myös oikein vanhassa, kauniisti ikääntyneessä puussa. En kuitenkaan halunnut sitä samaa tummuutta koko taloon. Mökillä on pyöröhirsi lakattuna seinissä ja vaikka tila on korkea, on seinät todella tummat ja punaiset.




Tässä olkkarin seinää. 


Lähikuva olohuoneen / aulan seinästä. Seinässä näkyy valkoinen langaton lattialämmityksen termostaatti. Siinä näkyy huoneeseen asetettu tavoitelämpötila sekä mikä on lämpötila tällä hetkellä. 


Lähikuva yläkerran käsittelemättömästä hirrestä. Hirsi on tummunut, mutta ei vielä älyttömän paljon. Selkeä ero on kuitenkin käsiteltyihin seiniin nähden. 
Yläkerta on vielä siivoamatta, kaikki raksakamppeet on kannettu sinne odottamaan, ehkä joku vielä sen eräänä kauniina päivänä järjestää.




sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Vessan kaappi

Loma vierähti nopeammin kuin osasin odottaa ja rästihommat on vieläkin tekemättä. Lähdetään nyt liikkeelle alakerran vessan kaapista.

Oltiin ostettu jo aikoja sitten lavuaari, jonka alle tarvittaisiin siis kaappi. Olin koulutuksessa Lohjalla ja siinä kotimatkalla selailin lähiantikvariaattien sivuja. Soittelin siinä aikani kuluksi näihin ja kyselin huonokuntoisia kaappeja. Antikvariaatti Elegans Lohjansaarelta lähetti ystävällisesti kuvia ja mittoja kaapeista puhelimitse.  Seuraavilla vapailla otin kaverini völjyyn ja lähdettiin reissuun.

Kun kaksi käsityöläistä lähtee reissuun, niin paluumatkalla ei autoon mahdu kuin unelmia ja älytöntä kikatusta. Eli siis kivaa oli, löydettiin kaikkea mitä ei arvattu tarvitsevammekaan. Aina mahtuu lisää vanhoja työkaluja verstaalle!

Sain ostettua kaapin, haettaessa paljastui että se oli talonpoikaisantiikkia. Kaappi oli kohtuullisessa kunnossa, eli siis puuosiltaan terve ja toimiva. Pähkin pitkään olenko nyt pelastamassa vai pilaamassa kaappia, mutta päädyin siihen että kaappi saa meillä uuden käytön ja muokkaan sitä mahdollisimman vähän.

Muutama reikä, laatikoiden muokkaus, kaksi maalauskeraa, uudet vetimet ja avot, meillä on vessassa lavuaarin alla kaappi. Kuva kaapin sisältä, pyysin sähkäreitä laittamaan pistokkeen myös kaapin sisälle. Saadaan pienessä vessassa hyödynnettyä tila tehokkaasti, partakoneen voi ladata kaapin sisällä.


Raksalla pienikin hetki vartioimatta niin kaikki pöytäpinnat on täynnä rompetta. 



Laatikoita jouduttiin vähän modaamaan putkistojen tieltä. 


Maalina Suomen Luonnonmaalien Aito pellavaöljymaali sävytettynä Tikkurin valkoisen sävykartaston sävyn 1923 mukaan. Valinta tehtiin tapetin ja kaakelin sävyjen perusteella. 




Toinen maalauskerta valmistui vasta kun kaappi oli jo ollut paikoillaan jonkun aikaa. Pellavaöljymaali kuivuu erittäin hitaasti. 



Tässä ennen ..


.. ja jälkeen. 


Hitti vai huti, pelastettu vai pilattu, tällaisia täällä pohditaan. Toimiva vessan kaappi siitä tuli, vähän se on korkea mutta pienimmille läträäjille on ruma muovinen jakkara käytössä. 

Reipasta, lumista ja aurinkoista hiihtolomaa kaikille!


maanantai 5. helmikuuta 2018

Omavaraisuutta vain haaveissa?

Meillä tuntuu omavaraisuusaste vaihtelevan kovasti vuosien mittaan. Välillä kasvatukset onnistuu ja kellari täyttyy, välillä pihlajanmarjakoi syö omenat tai omenapuiden lannoitus on unohtunut. Viime kesä oli suorastaan surkea pottumaan kanssa ja kanojakin hävisi näädän tai muun vastaavan suihin.

Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään ja kuulin monelta tuttavalta että potut tai porkkanat oli kärsineet kylmästä kesästä. Meillä myös rakennusprojekti (joka on vallannut blogin täysin) vei suurimman osan ajasta ja sato jäi vähäiseksi. Onneksi omenamehua tuli hyvin ja kanat jaksavat munia.

Nyt kun rakentamisen tahti on rauhoittunut ja vain rauhallisia puuhasteluja on jäljellä (tai niinhän mä luulen ), sitä uskaltaa suunnitella ensi kesää ja hyötypuutarhan perustamista.

Mulla on tuossa talon vieressä pottumaan pohjoisin kulma ja siihen ajattelin hyötytarhaa laitella. Ja yritän pysyä mahdollisimman pienessä mittakaavassa. Sellaisessa että sen oikeasti jaksaa hoitaa ja että siitä olisi enemmän iloa kuin huolta. Siinä on sitten tilaa jatkaa etelämmäs fiiliksen mukaan. Tänä kesänä pottujen tilalle tulee maanparannuskasveja ja kanoille talvipuuhailuksi kauraa ja muuta pientä kivaa.

Sain jo laitettua sormet multaan kun vaihdoin kärsiville sisäkukille uusia multia. Ne onkin joutuneet odottamaan pari vuotta ja vain kestävimmät tuntuu olevan jäljellä. Vaikka sitä ajattelee että rakentaminen ei veisi ihan kaikkea aikaa ja jaksamista, sen todellisen aikasyöpön huomaa vasta kun alkaa normaali arki palautumaan ja voi istua iltapäivän katsomassa pojan käsipallomatsia tai vaihtaa kukille multaa ilman että kaikenkattava raksastressi nakuttaa takaraivossa tekemättömiä projekteja.

Nautin siis täysin rinnoin kun vanhoja puutarhalehtiä selaillen suunnittelen yrttipenkkiä ja mietin pitäisikö laittaa istutuslaatikoita vai syväpenkkejä, mihin kohtaan tulee kompostori ja jälkikompostointikasat ja pitäisikö vihdoin etsiä se piikitön tuoksuva köynnösruusulajike mistä luin vuosia sitten ja sille laittaa paikka talon viereen.

Omavaraisuutta ajatellen otan nyt vihdoin itseäni niskasta kiinni ja opettelen käyttämään ruoanlaitossa kasvattamiani vihanneksia. Olen ilmoittautunut vihannesviljelykurssille josta toivottavasti saan lisää oppia miten tehdä asiat älykkäämmin ja yksinkertaisemmin.

Suunnitelmia tuntuu olevan paljon, se missä järjestyksessä niitä toteutuu jää nähtäväksi. Parasta on juuri nyt ottaa rauhassa itselle aikaa suunnittelulle ja opiskelulle.

Voi kun tuoksun voisi jakaa tätä kautta, kesän tuoksuja oli tupa tulvillaan kun keitin lapsille marjakiisseliä mansikoista, mustikoista, vadelmista, puna- ja mustaherukoista. Nam!


Eilen oli ihanan valoisa pakkaspäivä, sen kunniaksi ostin kukkia piristykseksi. Hyvää alkanutta kevään odotusta kaikille <3



Tämä kirjoitus on osa omavaraisuus.orgin bloggaajien yhteispostaussarjaa. Pääset mukaan seuraamaan monen kirjoittajan omavaraisuussuunnitelmien toteutumista vuonna 2018. Uusi postaus tähän sarjaan tulee joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina.


lauantai 27. tammikuuta 2018

Keittiötä



Hui kun aika kuluu. Ennen joulua oli sellainen vilske ja huiske että mitään en kerennyt kirjoittamaan ja nyt taas on aika mennyt kuin siivillä. 

Pläräsin kuvia ja tässä lisää keittiöstä. Laatikoiden vetimet valittiin yhdessä, mies valitsi nämä kuvassa näkyvät nahkaiset ja minä halusin pienet pyöreät messinkiset pienempiin laatikoihin. 

Jakkaralla näkyy sapluuna reikien tekoa varten ja lattialla kaikkea muuta rekvisiittaa. Koska laatikostot olivat eri levyisiä, piti aina mitata laatikoston keskikohta ennen reikien poraamista.  



Siinä vielä kummatkin vierekkäin. Kapeassa laatikostossa ja yläkaapissa on nuo pyöreät ja muissa nahkaiset leveät vetimet. Hyvin sopivat yhteen, vaikka ovatkin kovin erilaisia. 



Tässä pikaräpsäisy keittiöstä, ei kehtaa laittaa niitä muita kuvia jotka on tämän jälkeen otettu, koska keittiö ei ole ollut sen jälkeen enää kertaakaan näin siisti..



Tiskipöydästä vielä lähempi kuva, ostettiin Stalan teräksinen tiskipöytä jossa reunakorotukset ja myös takareunassa reilu korotus. Ei tarvitse murehtia pöydän ja seinän välisen silikonin uusimista tai meneekö siitä vesi vai ei. Ei mene kun on yhtenäistä levyä.  Pienet asiat saa ihmisen iloiseksi.